Evästeiden avulla pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme paremman käyttökokemuksen. Kun hyväksyt evästeet, pystymme kehittämään sivumme käyttäjäkokemusta, sekä räätälöimään sinulle tarkoitettuja palveluita.
Christer työskentelee seniorikonsulttina ja asiakaspäällikkönä PlanMillissä. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri Aalto-yliopistosta.
Mikä on työnkuvasi?
Useilla asiakkaillamme on parhaillaan menossa uudelleenorganisointia ja olen mukana prosessissa, jossa pyrimme sovittamaan PlanMill ERP -ohjelmistoratkaisun uuteen tilanteeseen määrittelemällä parannuksia ja ratkaisuja tyydyttämään muuttuneet liiketoiminnan tarpeet. Tämän tapaiset muutokset edellyttävät usein myös uusien järjestelmien integrointeja ja prosessien, kuten myynnin laskutuksen, automatisointia. Olen tällä hetkellä myös mukana muutamissa hankkeissa määrittelemässä PlanMillin tarjonnan sovittamista uusiin liiketoimintatarpeisiin.
Minkälaista on työskennellä PlanMillissä?
Meillä on avoin yhteistyön työkulttuuri, jonka johdosta voimme vapaasti jakaa ideoita ja kollaboroida. Minusta on hienoa, että saan työskennellä taitavien kollegoiden kanssa. Vahvan asiakaslähtöisyytemme ansiosta tunnen, että pystymme oikeasti auttamaan asiakkaitamme menestymään. Olen yksi perustajista ja minulla 30 vuoden kokemus ohjelmistoratkaisujen toimittamisesta. Sillä taustalla koen, että tänä päivänä tarjoamme hyvää asiakaspalvelua ja teknologiaa, joka on sekä tehokasta että käytettävyydeltään hyvää.
Mitä teet vapaa-aikanasi?
Olen pelannut golfia 20 vuotta ja tälle vuodelle osui yksi huippuhetki harrastuksessa hole-in-one:lla 118 metrin matkalta! Pidän myös puhdetöistä osana remontointi- ja kunnostushankkeita. Kun haluan kohottaa fyysistä kuntoani lähden maantielle ja sitä varten minulla onkin kolme kilpapyörää. Talviaikana menen luisteluhiihtämään, jos vain keliolosuhteet ovat suotuisat.
Evästeiden avulla pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme paremman käyttökokemuksen. Kun hyväksyt evästeet, pystymme kehittämään sivumme käyttäjäkokemusta, sekä räätälöimään sinulle tarkoitettuja palveluita.
Nämä evästeet ovat sivujemme toiminnallisuuden kannalta välttämättömiä ja ovat aina käytössä. Käytämme toiminnallisia evästeitä esimerkiksi tekemiesi valintojen muistamiseen, kuten evästeasetuksiesi. Nämä evästeet eivät tallenna markkinoinnissa tai analytiikassa käytettävää käyttäjätietoa.
If you disable this cookie, we will not be able to save your preferences. This means that every time you visit this website you will need to enable or disable cookies again.
Nämä evästeet auttavat meitä kehittämään sivustoamme, sekä tilastoimaan käyttäjämääriä. Sivuilla käytetään seuraavien palveluiden evästeitä:
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!
Nämä evästeet mahdollistavat laadukkaiden palveluiden markkinoinnin kohdentamisen. Näiden avulla voimme tarjota henkilökohtaisemman palvelukokemuksen, sekä suositella sinulle räätälöityjä palveluita.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!